logo
otsikko

Tervetuloa Kanavan koirakillan kotisivuille!

etusivu

Kanavan Koirakilta ry (KANAV) on perustettu vuonna 1989 palvelemaan alueen koiraharrastajia. Kevättalvella 1990 käynnistyi toko-koulutustoiminta Vääksyssä ja agilitykoulutus aloitettiin vuonna 1992. Harjoittelupaikkoja on ollut useita Asikkalan kunnan alueella ja talviharjoittelupaikkana on toiminut mm. tanssilava, Jenkkapirtti. 1990-luvun lopulla saimme ensimmäisen hallin käyttöömme Loukkuharjusta. Vuodesta 2003 harjoittelupaikkana on ollut Koulutuskeskus Salpauksen maneesi Asikkalan kirkonkylässä.

Olemme yleisseura, vaikka toiminnan pääpaino on tällä hetkellä agilityssa. Toko-kursseja järjestämme mahdollisuuksien mukaan. Mukana on myös muutama palveluskoira-, Nome- ja näyttelyharrastaja.

Jäsenmäärämme on vaihdellut 100 henkilön molemmin puolin, nykyisen jäsenmäärän ollessa n. 60.

Päätavoitteenamme on tukea kaikentasoisia harrastajia, sekä tavoitteellisia että vähemmän tavoitteellisia, muistaen että harrastus säilyy hauskana sekä ohjaajalle että koiralle, koulutuksen tason laadusta tinkimättä.

Halutessasi tulla mukaan toimintaamme, ota rohkeasti yhteyttä johtokuntamme jäseniin tai kouluttajiin.


Päivitetty: 1.5.2013 ajankohtaista, epäviralliset kilpailut
Päivitykset: marisa76 @ dnainternet.net (poista välilyönnit @-merkin molemminpuolin)

kuva


Copyright Kanavan koirakilta, ellei toisin mainita.
Etusivun kuvat: Irene Vinha, Salme Mujunen ja Maliraat.

WebDesign Anni Mielonen